• Metsästysammunta

    Syksyn viimeinen ilta ammunta ulkoradalla

    Syksy pimenee niin kovaa vauhtia, että lokakuun toisen viikon ilta ammunta saa jäädä ulkoradalla laatuaan viimeiseksi. Optiikan valovoimaisuus ei enää riitä ja silmät väsyvät tihrustamisesta, eikä sarjoja ehdi ampua yhtä per laji enempää. Harjoituksissa ammuin ensimmäistä kertaa uudessa ampujantakissani. Takki istui ja toimi kohtuullisen hyvin, kuitenkin esimerkiksi hirveä ampuessa en voinut ladata asetta normaalissa asennossa piippu alaspäin, sillä tukikäden hiha on vielä niin jäykkä, ettei kättä saa taipumaan oikeaan asentoon. Lisäksi takki nousee hartioille vielä hieman ruttuun. Kaikki tämä tulee kuitenkin korjaantumaan kun pääsen ampumaan takissa riittävästi ja materiaali pehmenee. Olen edelleen takkiin todella tyytyväinen. Lokakuun alun harjoituksia on häirinnyt myös kipeytynyt oikean käden olkapää. Olen ennenkin kärsinyt tästä rintarangan…

  • Blogi,  Metsästysammunta

    Miun ampujantakit

    Kun osallistuin Suomen metsästäjäliiton ilma-ase Suomenmestaruuskilpailuihin ensimmäisen kerran vuonna 2001, päälläni oli Kurt Thunen 140cm valkea-sini-punainen ampujantakki. Tällä takilla ammuin muistaakseni kolme tai neljä vuotta, jonka jälkeen takki jäi minulle pieneksi. Alussa hihoja taidettiin joutua käärimäänkin. Takki oli minun jälkeeni käytössä siskollani ja sen jälkeen se on säilytetty tulevia perheen ampujia varten. Ensimmäisen takin jäätyä pieneksi ostimme minulle muutamaksi vuodeksi käytetyn mittatilaustakin, mutta se siirtyi minulta siskolleni, sillä oli hänelle paremmin istuva. Minä palasin tuon takin jälkeen jälleen Kurt Thunen takkiin ja takiksi valikoitui käytetty TL2 mallin junior 170cm koon takki. Vuosi oli tuolloin muistaakseni 2006, aivan varmaa mielikuvaa en saa mieleeni palautettua, mutta tällä kelta-musta-valkoisella takilla olen ampunut hieman…

  • Blogi,  Metsästysammunta

    Syyskuun lopun harjoitukset

    Syyskuun lopussa harjoitukset on jääneet vähäisiksi perheemme tilanteen vuoksi. On täytynyt keskittää voimavaroja eteenpäin menemiseen ja siihen, että minä pystyn. Ampumassa olenkin käynyt nyt vain kertaalleen pienoiskiväärillä. Tuolloin ammunta kulki yllättävän hyvin ja ammuin pienoisluodikkoa kaksi sarjaa ja pienoishirveä yhden sarjan. Molemmissa pystyin keskittämään ajatukseni siihen hetkeen ja suoritukseen. Tulokset olivatkin kesän parhaimmistoa. Muutama yksittäinen huono laukaus pienoisluodikko sarjoihin pääsi eksymään, mutta sallittakoon se tässä tilanteessa. Kuun lopussa olen keskittynyt harjoituksen avulla muistamaan mistä koostuu paras minä, tämä harjoitus vahvistaa minua niin ampujana kuin ihmisenä ylipäänsä. Harjoituksessa on tarkoituksena visuaalisten tekijöiden avulla muistuttaa mieleen miltä missäkin kohdassa kehoa tuntuu kun olet parhaimmillasi. Henkilökohtaisesti voimakkaimmin vaikuttavia tekijöitä ovat fyysiset tekijät kuten…

  • Blogi,  Metsästysammunta

    Syyskuun alun ampumaharjoitukset

    Syyskuussa harjoitukset ovat jääneet vähäisiksi. Lasten koulun alku ja arkirytmiin pääseminen ovat vieneet oman aikansa. Harjoituksissa olen keskittynyt hyvään laukaisuun ja muistamaan sen miksi olen lajin pariin alkujaan hakeutunut. Haastava laji, jonka parissa on hauskaa! Pienoiskiväärillä ampuessa onnistuin molemmissa lajeissa vähintään toisessa sarjassa. Pienoisluodikossa ammuin oman ennätyksen tälle kesälle 185 pistettä ja se johti toisen sarjan totaaliseen epäonnistumiseen yliyrittämisen vuoksi! Ensimmäisessä pienoisluodikko sarjassa laukaukset lähtivät puhtaasti omassa tahdissa ja osumatkin olivat sitä myötä hyviä ja huonommatkin laukaukset olivat osumaltaan vähintään 7. Ampuminen tuntui luontevalta ja rytmitys tuli luonnostaan. Toiseen harjoitussarjaan lähdin liian suurilla odotuksilla ja roiskaisin yliyrittäessä laukaisuvirheen kautta osuman pyrstöön jo toisella laukaisulla. Tänä kesänä olen suuremmilta osin välttynyt…